Kisapaikalla Justiina oli vähän jännittynyt ja hermoili, kuitenkaan suurempia kohtauksia ei sattunut. Siinä laitettiin tamma hienoksi ja mentiin tutstumaan maneesiin toimihenkilöiden luvalla. Maneesi olikin jännittävä paikka ja varsinkin peilit ihmetytti Justiinaa, tottakai kauniille kaverille piti hirnuskella ja hörähdellä. Maneesiin tutustumisen jälkeen mentiin kentälle verkkailemaan, Justiina oli aika jännittynyt, kulki selkä notkolla ja pää ylhäällä. Lopussa alkoi tamma hieman rentoutua ja haki muotoa, maneesissa kuitenkin kulki taas huonosti radalla.
Kisat meni ihan hyvin ensimmäisiksi kisoiksi, sijoitus oli 6/7 ja prosentit 56,94%, ei sentään oltu viimäisiä. Palkintojen jaon jälkeen, johon emme siis päästy, otettiin edustuskuvat ja pakattiin hepo koppiin. Matkalla käytiin vielä Hesen kautta, jäin vahtimaan Justiinaa ja kävin poimimassa vähän ruohoa heinäverkkoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti