|
Vilmuinen
|
Tänään oli koulussa aulavalvonta vuoroni. Heti aamusta vein hirveässä lumimyrskyssä kirjeen kaupungintalolle. Seuraavaksi uimahallille jonkun lapun, kolme kertaa kirjeitä ala-asteen koululle ja vielä iltapäivällä kaupungintalolle. Yhelle matikantunnillekin opettaja pakotti, kun käsiteltiin uutta asiaa. Muuten istua möllötin aulassa, söin karkkia, join cokista, pelasin Doodle Jumpia ja kirjoitin Hevoshullu-kalenterin tekstit uudestaan stabiloilla.
Vihdoinkin viikonloppu ! Ensimmäinen kouluviikko oli yhtä tuskaa.
|
Pitty metsän siimeksessä |
Justiina oli pakko ensin juoksuttaa liinassa ja sitten vasta kiipustaa selkään. No, kentällä ratsastaessani tuli tietenkin traktori auramaan tietä, Justiina ei oikein siitä traktorista tykännyt vaan oli hieman vauhkona. Käveltiin sitten siinä kauempana aidasta ja niin että Justiina näkee koko ajan traktorin. Heti hevosensyöjä koneen lähdettyä alettiin ravailemaan. Välikäyntien jälkeen lähdettiin tien toisella puolella olevalle kesälaitumelle. Ensin käveltiin pellon ympäri ja sitten ravattiin hiukan. Lunta ei ollut kuin juuri ja juuri vuohiseen asti, siltikään en viitsinyt kauan pellolla mennä ettei Justiinalla tule paikat kipeiksi. Loppuravit ja -käynnit mentiin maastossa, tasaisella tiellä.
Illan ja yön sain olla yksin kotona. Söin pitsaa, viinirypäleitä, suklaata ja sipsejä dipin kera ja katselin telkkaria puoleen yöhön, mm. Jutan superdieetit, Taran monta elämää ja Glee.
|
Justiinalla joku ongelma ? |
Ratsastin Justiina kahden vapaapäivän jälkeen. Mentiin tunnin kentällä tavallisia harjoituksia tehden, käyntiä, ravia, voltteja, siirtymisiä jne. Justiina meni tosi hyvin ja aika-ajoin muodossa ravissakin. Ratsastin noin tunnin ja ehti Justiinakin aika hyvin hiota.
18. Keskiviikko
Menin toista kertaa Justiinalla ilman satulaa. Tosin viimekerrasta on jo yli puolivuotta. Ensin en meinannut päästä selkäänkään. Hetkeni koitti kun Justiina jäi ihmettelemään jotain hetkeksi. Siirsin jakkaran sen viereen, kapusin jakkaralle ja hyppäsin selkään. Kentällä käveltiin suurimmaksi osaksi, eilisen treenin takia. Ravailu jäi siksikin lyhyeen kun en meinannut pysyä millään selässä. Hirveää kaahotusta ja pomppimista. Toisella kädellä pidin harjasta kiinni ja toisella yritän vähän hidastaa. En kuitenkaan tippunut.
|
Kieli ! |
Ratsastin Justiinan taas tänään. Alku meni ihan hyvin, harjoitusravissa pysähteli ja kaahotti vuorotellen. Oli tosi vaikeeta pysyä satulassa. Ensimmäiset perän heitotkin tuli (jos ei viimekesän länkkäri satulan kokeilua lasketa, äippä tuli alas ennen kuin pääsi edes kunnolla satulaan) kulma voltilla. Pientä jalkojen huitomista vain, ihan tavallisesti jatkettiin eikä kaviot enää lennellyt ilmassa.
Hannalle on jostain tullut riviä molempiin takajalkoihin. Syksyllä tullut mutta nyt vasta puhjennut ?? Pesin jalat bakteereja tappavalla rivi-shampoolla jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista. Pesun jälkeen huolellinen kuivaus ja Gothivet spraytä rupi kohtiin. Kävelytin vielä n. kilsan lenkin.
|
Talvi maisemaa |
20. Perjantai
Justiinalla vapaata. Pesin Hannan jalat ja nyt sitä riviä on hiukkasen etujaloissakin :o. No etujalkojenkin pesu shampoolla ja Gothivettiä. Kävelytin taas kilsan lenkin takajalkojen turvotuksen laskemiseksi.
Vähän on kipeä olo, saa nähdä millaista on huomenna : /
|
Pityn simmuska :) |
Tosi kipee olo. Kuumetta ei ollut, mutta äiti kielsi ratsastamisen ja tallitöissäkin saa tulla joku auttamaan. Phyh !! Niin kaunis ilmakin. Kävin sitten vaan kuvaamassa ja kaikki kuvat tekstien väleissä ovat tänään otettuja .