torstai 24. toukokuuta 2012

Shoppailua !

Viikonloppuna ei heppailessa tapahtunut mitään erityisen jännää. Perus maastoilua heposten kanssa. Lauantaina mentiin maastoon Hannan ja Justiinan kanssa, Sinttu Hannalla. Rauta-rouva oli varmuuden vuoksi kolmen käden vankina. Sintun käsien lisäksi pidin toisella kädelläni kiinni liinasta joka oli juoksutusdeltan välityksellä kiinni kuolaimissa, Justiina toimi hyvin yhden käden ohjauksella. Aluksi sai Hannaa muistuttaa vähän väliä siitä ettei tarvitse mennä ohi. Lopuksi meni ihan hyvin.
Sunnuntaina kävin yksinään Hannan kanssa maastoilemassa, olympiat suussa varmuuden vuoksi ja kyllähän niitä tarvittiinkin. Hanna lähti muutaman kerran kotiin päin tultaessa viipottamaan eikä edes niin kovat kuolaimet kuin olympiat saaneet sitä pysähtymään vaikka kuinka kiskoin.

Tänään torstaina olin Raumalla parturissa. Ei vielä kuvaa uudest letistä, pian tulee. Laitettiin tumman ruskea väri päähän ja latvoista huonot pois ja vähän ottatukan muotoilua. Parturin jälkeen käytiin Lindex:ssä ja ostin aurinkolasit ja kaksi lököä t-paitaa.
7,95€
14,95€
Holly&Whyte 14,95€



Seuraavaksi suunnattiin K Citymarkettiin josta ostin kivat kesäiset ballerinat 16,95€ ja Puman lippiksen 14,90€.



Käytiin vielä jossain urheilukaupassa ja ostettiin aidot crocsit 19,90€. Ei ollut pinkkejä niin piti ottaa lilluskaiset.


Koulussa viimeisenä työnäni oli päättärimekko jota en edes meinannut tehdä ennen kuin löysin täydellisen kankaan. Tänään sain sen valmiiksi ja tältä se näyttää:

Tiistaina kävin Seppälässä ja ostin sitten sortsit 26,95€ ja neuleen 10.00€.





2 kommenttia:

  1. Haastoin sinut blogissani!

    http://veronicas-horselife.blogspot.com/2012/05/haaste.html

    VastaaPoista